ICT-asiantuntija (Service Desk)

Toiminnan laajentuessa haemme uutta tekijää osaavaan palvelupistetiimiimme. Palvelupisteen ICT-asiantuntijana tulet osaksi HPK Palvelut Oy:n ICT-tiimiä, joka vastaa Porvoon kaupungin ja Itä-Uudenmaan Hyvinvointialueen ICT-palveluista. HPK Palvelut Oy:n ylläpitämä ICT-ympäristö on monipuolinen, jossa niin tietoturva-asiat kuin toiminnan jatkuvuuden takaaminenkin ovat tärkeitä asioita.

Tehtävässä menestyt, mikäli sinulla on aiempaa kokemusta asiakaspalvelutehtävistä ja ymmärrystä työasemiin liittyen. Plussaa on, mikäli sinulla olisi jo hieman aiempaa kokemusta teknisistä tukitehtävistä puhelimitse ja sähköisen asioinnin välityksellä. Olet taitava etsimään tietoa ja haluat aidosti auttaa asiakkaita innostuneella asenteella. Viestit sujuvasti suomeksi ja ruotsiksi. Olethan myös kiinnostunut oppimaan uutta, sillä meillä pääset oppimaan tarvittavia taitoja, jos ihan kaikki ei ole vielä hallussa!

Toivomme sinulta:

  • Soveltuvaa koulutusta
  • Asiakaspalvelukokemusta
  • Ongelmanratkaisukykyä
  • Työasemien ja mobiililaitteiden käyttöjärjestelmäosaamista (Windows, Android ja IOS)
  • Ymmärrystä laitetilauksista ja toimittajahallinnasta
  • Palvelunhallintajärjestelmän osaamista. Käytössämme on Efecte.
  • Molempien kotimaisten kielten osaamista

 

Miksi HPK Palvelut Oy?

  • Hyvinvointia yhteiskunnalle: edistämme ylpeydellä maakunnallista hyvinvointia. Siihen tarvitaan vastuullista asennetta ja huippuosaamista, joka takaa toimintavarmuuden kaikissa olosuhteissa.
  • Sinä vaikutat: HPK Palvelut Oy:ssä sinä vaikutat työsi sisältöön, urasi kehittymiseen, asiakkaidesi ja koko yrityksen menestykseen. Meillä voit olla juuri niin hyvä kuin ikinä voit olla.
  • Keskity tärkeimpään: tee sitä, mitä rakastat ja näe kättesi jäljet. Olet meille ratkaisevan tärkeä. Haluamme että voit hyvin ja elät töiden ohella täyttä elämää.
  • Mahtava porukka: meillä teet työtä uudistuvassa ja energisessä työyhteisössä, jossa on hymy herkässä. Uskomme, että parhaat tulokset syntyvät hyvässä ilmapiirissä.

 

Työsuhde-etuihin kuuluvat mm. lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu sekä työterveyshuolto. Kuntien omistamana yhtiönä meillä on pitkät lomat – täysillä kertymillä jopa 38 päivää vuodessa! Työaika on 36,25 h/vko liukuvalla työajalla.

Toimistomme sijaitsee Porvoon Ölstensissä. Noudatamme Avaintesiä.

Lähetäthän hakemuksen ja ansioluettelon meille sähköpostilla viimeistään 17.5.2023 mennessä osoitteeseen jaana.bjors@hpkpalvelut.fi. Laitathan sähköpostin otsikkoon mitä paikkaa haet ja liitteisiin nimesi, kiitos. Haastattelemme hakijoita myös hakuaikana. Työn aloitus on mahdollisimman pian.

Lisätietoja antaa:

Tomi Lampinen, ICT-palvelupäällikkö, puh.  040 095 9999 tomi.lampinen@hpkpalvelut.fi

Mikäli emme pääse vastaamaan puheluusi niin lähetäthän perään sähköpostia, niin olemme sinuun yhteydessä.

Tervetuloa osaksi mukavaa työporukkaamme!