Sami Puukari valittiin HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi
Diplomi-insinööri Sami Puukari on valittu HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajaksi. Puukari siirtyy tehtävään Actium Oy:stä, jossa hän on yrittäjänä toiminut interim-johtajana ja liiketoimintakonsulttina.
Puukarilla on laaja johtamiskokemus yhtiön palvelualueilta ja vastaavanlaisesta palveluliiketoiminnasta. Aiemmin hän on työskennellyt mm. toimitusjohtajana Kunnan Taitoa Oy:ssä, varatoimitusjohtajana Sarastia Oy:ssä sekä useassa johtotehtävässä Nokia Oyj:ssä.
– Odotan mielenkiinnolla tulevaa yhteistyötä asiakasomistajien, asiantuntevan henkilöstön ja kumppaneiden kanssa. On upeaa liittyä osaavaan ja kokeneeseen tiimiin, jonka kanssa yhdessä rakennamme yhä parempia palveluita Porvoon kaupungille ja uudelle Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle, Sami Puukari kertoo.
HPK Palvelut Oy on Porvoon kaupungin ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen omistama in-house-yhtiö, joka tuottaa kaksikielisille omistaja-asiakkailleen talous-, henkilöstö- ja palkka-, ICT- ja käännöspalveluita. Yhtiö on perustettu alkuvuonna 2022 ja yhtiön varsinainen operatiivinen toiminta käynnistyy vuoden 2023 alussa. Yhtiöllä tulee olemaan noin 70 työntekijää ja vuotuinen liikevaihto tulee olemaan noin 10 miljoonaa euroa. Yhtiön toimipiste sijaitsee Porvoon Ölstensissä.
HPK Palvelut Oy:n toimitusjohtajan hakuaika päättyi 31.8.2022. Tehtävään tuli yhteensä 20 hakemusta.
Lisätietoja:
rahoitusjohtaja Henrik Rainio, puh. 040 593 6057 tai henrik.rainio@porvoo.fi
——————
Borgå stad informerar 7.9.2022
Sami Puukari valdes till verkställande direktör för HPK Palvelut Oy
Diplomingenjör Sami Puukari valdes till verkställande direktör för HPK Palvelut Oy. Puukari går över till uppgiften från Actium Oy, där han som företagare har arbetat som interimschef och affärskonsult.
Puukari har en omfattande erfarenhet av ledarskap inom bolagets serviceområden och motsvarande serviceaffärsverksamhet. Han har tidigare arbetat bland annat som verkställande direktör för Kunnan Taitoa Ab, vice verkställande direktör för Sarastia Ab samt i flera ledningsuppgifter inom Nokia Abp.
– Jag ser fram emot det kommande samarbetet med ägarkunder, sakkunnig personal och samarbetspartner. Det är fantastiskt att ansluta sig till ett kompetent och erfaret team, och tillsammans skapar vi ännu bättre tjänster för Borgå stad och nya Östra Nylands välfärdsområde, berättar Sami Puukari.
HPK Palvelut Oy är Borgå stads och Östra Nylands välfärdsområdes in-house-bolag, som producerar ekonomi-, personal-, löne-, ICT- och översättningstjänster för sina tvåspråkiga ägarkunder. Bolaget grundades i början av år 2022 och dess egentliga operativa verksamhet inleds i början av år 2023. Bolaget kommer att ha cirka 70 anställda och den årliga omsättningen kommer att vara cirka 10 miljoner euro. Bolagets verksamhetsställe ligger i Ölstens i Borgå.
Ansökningstiden för tjänsten som verkställande direktör för HPK Palvelut Oy upphörde den 31 augusti 2022. Man fick in totalt 20 ansökningar.
Mer information:
Henrik Rainio, finansdirektör, tfn 040 593 6057 eller henrik.rainio@porvoo.fi