HPK Palvelut Oy:n toisen tilikauden tilinpäätös vuodelta 2023 vahvistetiin yhtiökokouksessa, joka pidettiin Porvoon kaupungintalolla keskiviikkona 12.6.2024. Yhtiökokouksessa oli HPK Palvelut Oy:n kaikista osakkeista ja äänivallasta edustettuina 99,9 %. Yhtiön tilinpäätös ja tilintarkastuslausunto esitettiin kokouksessa. Hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus tilikaudelta.
Yhtiökokouksessa 12.6.2024 HPK Palvelut Oy:n osakkeenomistajat esittivät osakassopimuksen mukaisesti jäseniä yhtiön hallitukseen. Omistajista Porvoon kaupunki esitti hallitukseen kolme jäsentä ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue kolme jäsentä.
Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi valittiin jälleen Johan Söderberg. Hallituksen jäseninä jatkavat myös Bernhard Edgren, Nea Hjelt, Pia Nurme, Janne Turunen sekä Mikko Valtonen. Hallitusjäsenten palkkiot määräytyvät Porvoon kaupungin yhtiöissä ja yhteisöissä maksettavien palkkioiden mukaan.
Tilintarkastusyhtiöksi valittiin Tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana toimii KHT, JHT Outi Koskinen.
Kiitämme yhtiön koko hallitusta edellisestä tilikaudesta, sekä erityisesti hallituksen puheenjohtajaa Johan Söderbergiä aktiivisesta toiminnasta yhtiön hyväksi. Hallituksen jäsenet jatkavat työtään innostuneesti, vastuullisesti ja sitoutuneesti, edistäen yhtiön toimintaa ja noudattaen hyvän hallintotavan periaatteita.
Lisätiedot:
Sami Puukari,
Toimitusjohtaja
HPK Palvelut Oy
Urakoitsijantie 12 A
06450 Porvoo
sami.puukari@hpkpalvelut.fi
www.hpkpalvelut.fi