Blogi: Yrityksen nimi HPK Palvelut Oy – miksi?

(Teksti julkaistu alun perin kirjoittajan LinkedInissä maaliskuussa 2022)
Vaihtakaa nyt ihmeessä tuo nimi! Eihän se voi mikään HPK olla kun siitä tulee ihan väärä mielleyhtymä… Tämä oli yhden hyvin tuntemani henkilön reaktio kun kerroin että nyt perustetun yhtiön nimi on HPK Palvelut Oy.

No joskus on hyvä että nimi herättää tunteita – tämä taitaa sen tehdä.

Porvoon kaupungin organisaatiouudistuksessa noin kymmenen vuotta sitten perustettiin tilaaja-tuottajamallia noudattaen palvelukeskus, jonka nimiksi tuli hallintopalvelukeskus. På svenska är det central för förvaltningstjänster. Vuosien varrella on nimeksi vakiintunut HPK ja se on ollut virallinen lyhenne myös kun asioista puhutaan ruotsiksi.

Vuoden lopulla 2021 Porvoossa teimme selvityksen palvelukeskuksen yhtiöittämisestä tietäen, että hyvinvointialueiden tulon myötä Porvoon(kin) tulot tulevat putoamaan puoleen ja tekemisen määrä vähenisi HPKssa eri arvioiden mukaan 20-30 %.

Yhtiö on nyt perustettu ja sillä tulee olemaan alussa kaksi isoa asiakasta – Porvoon kaupunki ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue. Vuoden lopulla teimme kaikkien muiden valmistelujen ohella muutamia sormiharjoituksia vaihtoehdoiksi yrityksen nimestä. Saisiko ruotsinkielisestä versiosta jonkun sopivan? Pitäisikö nimen kuvata alueellisesti toiminnan laajuutta tai pitäisikö nimestä saada kuva mitä, palveluita yhtiö tuottaa? Kuinka kovat vaatimukset on yhtiön nimellä kun se ei kuitenkaan tuota kuluttajapalveluita? Näitä asioita pohdimme ja päätimme, että tässä kohden on hyvä lähteä liikkeelle nimellä, joka on selkeä ja joka tunnetaan nykyisten toimijoiden piirissä.

HPK Oy ei nimi kuitenkaan voinut olla. Onhan meillä se pallokerho, jossa liikutellaan kiekkoa.

Tänään aloitin yhtiön ensimmäisenä työntekijänä ja toimitusjohtajana. Muu henkilöstö (noin 50 henkilöä) tulee vaiheittain perässä syksyyn mennessä. Uusia työntekijöitä tarvitaan noin 20, jotta Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelutuotanto saadaan pystyyn. Tämä on mahtavaa aikaa – rakentaa uutta asiantuntijoiden kanssa!

Piditkö kirjoituksesta?

Jaa Facebookissa
Jaa Linkedinissä