Olin jo pitkään halunnut perustaa yrityksen. Ongelma oli, etten ollut insinööri, jolla olisi joku hieno juttu, mitä lähteä myymään. En halunnut perustaa kukkakauppaa, vaikka rakastan puutarhahommia. Minun energialla, kokemuksella ja koulutustaustalla olisi hyvin yritystä pyörittänyt jo aikaisemminkin, mutta asia oli jäänyt odottamaan muun työuran vilskeessä.
Joskus kuitenkin asiat loksahtavat paikalleen. Pääsin perustamaan yrityksen viime keväänä sen jälkeen kun Porvoon kaupunki päätti yhtiöittää tukipalvelut (ICT-, talous, palkka- ja käännöspalvelut) yhdessä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa.
Kevät oli työntäyteinen ja kollegoiden kanssa olemme saaneet asiat hyvälle mallille. Lokakuun alussa nykyinen Porvoon kaupungin hallintopalvelukeskuksen henkilöstö (noin 50 työntekijää) siirtyy liikkeenluovutuksella HPK Palvelut Oy:n palvelukseen. Yhtiö on valmis vastaanottamaan heidät!
Olen toimitusjohtajan roolissa saanut valmistella asioita ja meitä on nyt yhtiön palveluksessa vajaa 15 henkilöä. Suhtaudun valtavaan muutokseen kunnioittavalla nöyryydellä, mutta energiaa ja vahvaa uskoa puhkuen!
Yhtiön perusteet ovat kunnossa niin talouden ja hallinnon kuin henkilöstön näkökulmasta. Keväällä on neuvoteltu sopimukset kummankin asiakkaan kanssa valmiiksi. Me tiedämme mitä teemme ja mihin tehtäviin ihmiset tulevat. Toki organisoitumista pitää vielä jatkaa ja sopimuksissakin riittää viilattavaa. HPK Palvelut Oy tulee olemaan alkuvaiheessa noin 60-70 hengen yritys, jonka omistajina ovat Porvoon kaupunki ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialue. Jatkamme keskusteluja hiljalleen muiden alueellisten toimijoiden kanssa palveluiden tarjoamisesta heillekin ja sitä myöden alueellisesta hallitusta kasvusta.
Muutos yhtiömuotoon on näkemykseni mukaan positiivinen. Ymmärrän toki, että osaa muutos jännittää ja meillä on työntekijöitä, jotka ovat olleet pitkään Porvoon kaupungilla. Yhtiömuoto mahdollistaa sen, että voimme keskittyä tuottamaan hyvää palvelua asiakkaillemme ja se tuo kaivattua joustavuutta toimintaamme. Voimme esim. uusien henkilöiden palkkauksessa huomioida juuri meidän rekrytarpeet. Voimme kiinnittää huomion meidän palveluumme ja asiakkaisiimme. Meidän henkilöstöviestinnässä keskitymme juuri niihin asioihin, jotka ovat meille olennaisia. Tätä yhtiömuoto tuo tullessaan.
Kevään aikana olen huomannut, että omalla persoonalla on merkitystä. Minä tai me yrityksen johdossa emme valitettavasti aina voi toimia niin, että aivan kaikki olisivat samaa mieltä. Mutta sillä, että minä olen tiedottanut jo vajaan vuoden ajan tulevasta muutoksesta ja pitänyt henkilöstön niin ajan tasalla kuin mahdollista, on varmasti ollut vaikutusta siihen että yhtiöittämiseen suhtaudutaan meillä neutraalin positiivisesti. Olen tosiaan noudattanut sitä viestinnän ohjetta, että tiedota ja kerro, vaikka aina ei olisikaan mitään uutta sanottavaa.
Yhtiön perustaminen, liikkeenluovutuksen valmistelu, päätöksentekojärjestelmän rakentaminen ja muutoksesta puhuminen täyttivät kevääni tehokkaasti. Iso kiitos digitalisaatiolle, olen tj:nä saanut hyväksyä lukuisia asioita sähköisesti. Miltä olisikaan kalenterini näyttänyt jos olisin allekirjoittanut ja skannannut kaiken sen, mitä olen nyt verkkopankkitunnuksilla kuitannut?
Kevään aikana töitä on tehty pitäen mielessä toisaalta henkilöstö ja toisaalta asiakkaamme. Porvoon kaupungin näkökulmasta pyrimme siihen, että kun muutoksia tapahtuu, ne ovat positiiviseen suuntaan. Joskus muutos on kuitenkin välttämätöntä. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen alkutaival on ollut vauhdikas. Ei ole pieni juttu olla rakentamassa hyvinvointialueelle ICT-rakenteita, varmistamassa palkanlaskennan oikeellisuutta ja taloushallinnon sujuvuutta samaan aikaan kun palveluorganisaatiota yhtiöitetään. Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että Itä-Uudenmaan hyvinvointialue saa hyvän startin!
Kiitos yhteistyöstä ja tsempistä kaikille tähän saakka. Näin lomien jälkeen on hyvä vetää henkeä ja kiinnittää katse vahvasti kohden syksyn ja tulevan vuodenvaihteen tavoitteita!